Sata nikamaa, haluan ne näkyville näkymättömistä. Ne on liian ujoja, minä liian riittämätön ollakseni totta tai tuollainen. Haluan olla rakastettava, haluan että joku voisi hyväksyä minut ja huomata. Joku voisi halata minua ja sanoa että sinä olet, sinä olet minun aivan kokonaan. Mutta ei, ei minua voi, ei näin eikä nyt. Ei nyt kun en edes tunne itseäni, en tiedä enää kuka olen. Haluan kylkiluuni, lantioluuni, solisluut ja niskanikamat. Ranteen luut voisivat tervehtiä aamuauringon lailla minun noustessa sängystä. Päivä koostuisi vedestä, reidet olisivat ohuet kuin ruohonkorsi ja kädet hämähäkin seittiä sateella.
Sadepisarat hohtavat sateenkaaren spektriä, minun ranteillani ei risteilisi punainen neste.
