in the end of the night i can feel you breathe

Minulla on sama tunne kuin syksyllä, aina syksyisin. Käsivarsieni verisuonissa virtaa jää, ranteissa tummennettuja kohtia, pisamia jotka kuolevat pian koittavaan kalpeuteen. Umpeen kurottuja jokia, syyslehtiä kasvoilla, koivupuiden reunustamat tiet sekä sinä. Se kaikki oli liian kauan sitten ja minulla on jälleen se tunne.

Syksy on pian täällä.

Haluaisin pian taas käyttää kauluspaitoja, revittyjä sukkahousuja sekä monia huppareita päällekäin. Kylmästä sinertävät kädet kuulostavat turvalliselta, merimieskengät vasten asfaltoituja teitä. Koulu, sekin alkaisi ensiviikolla, torstaina.

Tummansinisiä raitoja lakanoissa, minun yöni täyttyvät kohinasta, metsien kulmissa asuu näissä tarinoissa jotain mistä kerrotaan vain kuolemalta tuoksuvissa kirjoissa. Sumu järven yllä, sammaleista kohoavat savujuovat, suopursujen huumaava tuoksu kasteisissa mäntymetsissä. Ilma tuntuu viileältä iholla, sivelee kasvoja, täyttää indigonsiniset silmät negatiivikuvilla eilisen huokauksista.

Kumarrun metsälampien rantaan, tumma vesi ei peilaa varjokuviani, näkymättömyydet selkänikamia pitkin juosseet.

Pelkään olla kiinni toisessa. En halua enää kokea minkäänlaisia äkkinäisirrottautumisia niistä joista välittää eniten. Viime syksy meni sumussa, en muista siitä mitään. Alkuvuodesta muistoja ei ole paljon, mutta aina välillä kylkiluiden välistä hiipii se sama varoittava tunnetila, pian tapahtuu jotain mistä sinä et halua tietää mitään. Sen olisi parempi jättää tapahtumatta,

sillä se sattuu jokainen kerta.