dark shines bringing me down

Autiomaalaulut jäivät kauas taakse, hukkuivat syksysateisiin ja liian tiheisiin iskuihin (sydän sattui rintalastaa vasten). Saippuakuplan ulkopuolella on niin paljon helpompaa hengittää, en toivoisi ketään suljettavan kultaisiin häkkeihin, hopeaneuloin lävistettäviä kylkiluita sekä kirjavat sulat sängyn alla.

Kulmaluiden alta varoittavia katseita minuun päin, lasi-ikkunoiden takana irvistän kädet pisamaposkiin painettuna. Serbiankieliset kirjat kaatuivat päälle variksien lennähtäessä olkapäille, sulje ovesi niin että ranteet räsähtävät sirpaleiksi.

Alla sirkusteltta ja multaa silmäluomien sisäpuolella, umpeen muurautuneet verkkokalvot sekä kiviä silmäripsien lomassa.

minä sekä ne kolmetuhatta muuta

akrobatiaa tulivuorten reunoilla

laavakivet jalkapohjien ympärillä

only a northern song

Oikeastaan, voin paremmin kuin koskaan.

Kesäni on ollut lempeä, silittänyt (tällä hetkellä) oravanruskeita hiuksiani hellästi, peitellyt tähtitaivaisiin yön koittaessa. En halua vahingoittaa itseäni enempää, aavelinjat ranteilla näyttävät kauniilta ilman punareunaisia silmiä, ilman ihon alla puhjenneita verisuonia.

Pohjoisen laulut kaikuvat kaukaa lähtevien varjojen näkymättömien kylkiluiden lomasta. Hyvästelin monia minulle turvallisia asioita, kuten ujouden. Rehellisesti, en ole antanut ajatustakaan syömisille. Ymmärsin olevani kasassa jälleen.

Tänään salamoi, pilvet löivät hopeareunaisia teriä alas maahan, raastoivat unikonkukkien terälehdet veitsenterävillä pisaroillaan. Kauluspaitailen kotonani akustisen kitarani kanssa, nuottipapereita lattialla ja vaaleilla lakanoilla.

Näin pisamapojua kaupungilla,
yhtä suloinen ja eksynyt kuin aina ennenkin.