Viime kerrasta olikin liian pitkä aika, tiesinhän minä ettei se siihen lopu. Tänään, tai siis eilen, oksensin niin ja se tuntuu vieläkin. Ranteita koristaa juovat monilta päiviltä, punaiset viirut ehkä jo vähän haalenneet. Mutta uusia tulee, siitä olen varma. Koska ei se voi jättää näin helposti.
Kuolleita varpusia käsivarsilla, verisuoneni kuihtuvat kokoon. Kuukaudet kiinnittyvät harteille, tekevät köynnöksiä ja sitovat ranteeni murskaten kylkiluut. Tuhkajauhoa silmäluomille ripoteltuna, toivon ettei enää ikinä uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti