Oikeastaan, voin paremmin kuin koskaan.
Kesäni on ollut lempeä, silittänyt (tällä hetkellä) oravanruskeita hiuksiani hellästi, peitellyt tähtitaivaisiin yön koittaessa. En halua vahingoittaa itseäni enempää, aavelinjat ranteilla näyttävät kauniilta ilman punareunaisia silmiä, ilman ihon alla puhjenneita verisuonia.
Pohjoisen laulut kaikuvat kaukaa lähtevien varjojen näkymättömien kylkiluiden lomasta. Hyvästelin monia minulle turvallisia asioita, kuten ujouden. Rehellisesti, en ole antanut ajatustakaan syömisille. Ymmärsin olevani kasassa jälleen.
Tänään salamoi, pilvet löivät hopeareunaisia teriä alas maahan, raastoivat unikonkukkien terälehdet veitsenterävillä pisaroillaan. Kauluspaitailen kotonani akustisen kitarani kanssa, nuottipapereita lattialla ja vaaleilla lakanoilla.
Näin pisamapojua kaupungilla,
yhtä suloinen ja eksynyt kuin aina ennenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti