drown me, drown you

Se tyttö oli kaunis. Mustalla rajatut metsänvihreään vivahtavat silmät katsoivat hetken ajan suoraan omiini polttaen jokaista säiettä valkeassa ihossani. En kestänyt vahvaa, kaiken huomaavaa katsetta ja käänsin kapeat kasvoni poispäin. Susi, se hän oli, itse täydellisyys. Ymmärrykseni ei riittänyt hahmottamaan, miten kukaan elävä olento kykeni olemaan niin kaunis.

Marmorinvalkeat kasvot olivat siropiirteiset kuin syyslehdet öisin valtaava kuura, korpinmustat hiukset suloisesti pörrössä ulkona vihmovan tuulen jäljiltä. Vastavärit musta ja valkoinen täydentämässä toinen toistaan, luoden lumoavan kontrastin tämän ulkonäköön. Susi oli hento, omasi kapeat ranteet, lantioluidensa kaari piirtyi tytön paitaa vasten hentona siluettina (varjoina teatterin kaukaisimmissa penkkiriveissä, tumman sametin leikitellessä iholla) tämän taivuttaessa selkänsä kaarelle.

Aamuauringon valaistessa Suden norsunluunvalkeiden poskipäiden silkinpehmeän ihon, tanssittaessa lämpönsä kulmaluille, ohuille huulille nousi vaivihkaa toisen suupielen nostava hymy.